
|
||||
|
|
Porin seudun rakennuskulttuuriseura ry
Poriin perustettiin Porin Kaupunkiseura 1980-luvun alussa. Seuran tehtävänä oli seurata kaupungin rakennetun ympäristön tilaa. Jo ensimmäisissä seuran papereissa mainitaan myös seuran yhdeksi tavoitteeksi käytettyjen rakennusosien kierrätyskeskuksen perustaminen. Seuran toiminta hiljeni 1990-luvun alussa, mutta sitä ei kuitenkaan vielä lopetettu.
Satakunnan Museon korjausrakentamiskeskuksen eli Rakennuskulttuuritalo Toivon yhteydessä oli toiminut Varaosapankki vuodesta 1995 lähtien, mutta ongelmana olivat Toivon pienet tilat. Toivon toiminta haluttiin pitää yhdessä paikassa, erillistä Varaosapankkia ei ollut sen puitteissa mahdollista pyörittää. Toiminnan jatkamiseksi Porin Kaupunkiseuran toiminta elvytettiin uudelleen pienin sääntömuutoksin ja toimialuetta laajennettiin kattamaan Porin seudun muut kunnat. Seuran toiminta Porin Seudun Rakennuskulttuuriseurana alkoi vuonna 1999. Ensimmäisinä toimintavuosina painopiste on ollut Varaosapankin perustamisessa ja sen toiminnan kehittämisessä, mutta seura on myös antanut joitakin lausuntoja rakennetun perinnön tilasta. Lisäksi seura on suorittanut konkreettisia korjaustoimia maisemallisesti merkittävän, purku-uhan alla olevan rapatun hirsirakennuksen säilyttämiseksi Porissa, Vähälinnankatu 2:ssa.
|
|||