
|
||||
|
|
Tietoa jäsenyydestä Poriin perustettiin jo vuonna 1981 yhdistys, Porin Kaupunkiseura, jonka tehtävänä oli seurata seudun rakennetun ympäristön tilaa ja vaikuttaa hyvän kulttuuriympäristön säilyttämiseen ja kehittämiseen mm. antamalla aktiivisesti lausuntoja ja järjestämällä erilaisia keskustelu- ja luentotilaisuuksia. Yhtenä seuran tärkeimmistä saavutuksista voidaan pitää aktiivista vaikuttamista Porin VIII kaupunginosan kaavan uusimiseen siten, että Puuvillatehtaan ja Konepajan väliset vanhat puutalokorttelit päätettiin säilyttää. 1990-luvulla Porin Kaupunkiseuran toiminta hiljeni, kunnes vuosikymmenen lopulla toiminta elvytettiin uudelleen. Toimialuetta kuitenkin laajennettiin ja yhdistyksen nimi muutettiin Porin seudun Rakennuskulttuuriseuraksi. Myös uuden yhdistyksen päätehtäväksi katsottiin vaikuttaminen ympäristön tilaan. erityisen tärkeänä on pidetty vaikuttamista vanhoihin rakennuksiin liittyviin asenteisiin. Yhdistys pyrkii siihen, että vanhoja rakennuksia ei koettaisi kehityksen esteenä vaan dynaamisena voimavarana, osana hyvää rakennettua ympäristöä. Jos pidät vanhoista rakennuksista, olet kiinnostunut kulttuuriympäristöstä tai jos sinulle on tärkeää, mitä, miten ja minne rakennetaan uusia taloja, Porin seudun rakennuskulttuuriseura on sinulle oikea paikka. Jäsenenä voit vaikuttaa Porin rakennetun ympäristön tilaan. Jäseneksi pääset tästä.
|
|||